Elokuun yritys on Soraliike Lehtovaara

6.8.2020

  • Soraliike Lehtovaara Oy
  • Perustettu 1946
  • Työllistää oman perheen lisäksi 2 vierasta + kesätyöntekijät
  • Toimitusjohtaja Jari Lehtovaara
  • Liikevaihto n. 1,5 milj.
  • www.soraliikelehtovaara.fi

 Soraliike Lehtovaaran työkoneita

Soraliike Lehtovaaralla panostetaan pienasiakkaisiin

Soraliike Lehtovaaralla pienasiakasvirta alkaa keväällä. Maa-aineksia noudetaan paljon Pukkilan myyntivarastolta itse, mutta myös kuljetus suoraan asiakkaalle onnistuu. Kalustoon kuuluu kolme kasettiyhdistelmää sekä uusin vahvistus; nosturiauto, jolla saadaan kätevästi suursäkit nostettua asiakkaan pihalle. Kalustoon kuuluu myös kaksi kaivinkonetta ja pyöräkuormaajia. Yhden maa-aineksen tarve saattaa olla vain alku sille, mitä kaikkea asiakkaan pihaan tuodaan. Erilaisia maa-aineksia löytyy paljon, esimerkiksi multaa, murskeita, sepeleitä, kuoriketta sekä luonnonkiviä. Värivaihtoehtojakin löytyy. Yrityksellä on myyntivarasto Piikkiön Pukkilassa sekä maa-ainestenottopaikat Paimiossa sekä Sauvossa.

Veljesten Jukka ja Jari Lehtovaaran isä, Martti, loi alun tarpeelliselle yritystoiminnalle jo vuonna 1946, jolloin rakennettiin sodan jälkeistä Suomea. Nyt jo eläkkeelle siirtynyt Jukka tuli yritystoimintaan mukaan 1974 ja Jari 1982.

Lue koko yritysesittely klikkaamalla linkkiä:

http://www.kaarinankehitys.fi/fi/valitse-kaarina/kuukauden-yritys/8-2020-.html