Valoa kaupan

 

  • Oy Noortrade Ab

  • Sijaitsee Kaarinan Krossissa.

  • Perustettu vuonna 1985.

  • Töissä 10 henkilöä, joista 2 yrittäjää, lisäksi sesonkiapua.

  • Liikevaihto vaihtelee 2 – 2,5 miljoonan välillä.

  • www.noortrade.fi

perustaneet yrittäjäkaksikko Nan Mäki-Vaaranmaan ja  Rasmus Mäki Noortrade Oy:n showroomissa
Luonnolliset materiaalit ovat nyt vahvassa kasvussa, yrittäjät Nan Mäki-Vaaranmaa ja Rasmus Mäki kertovat.

Vuonna 1985 perustettu Noortrade sijaitsee Kaarinan Krossissa. Yrityksen tarina on alkanut muun muassa metallisista joulutähdistä, joita myydään yhä edelleen. Yrityksen nimi Noortrade muodostuu sanoista noor eli valo ja trade eli kauppa.

- Me olemme maahantuoja ja tukkukauppa, emme siis myy suoraan valaisimia kuluttajille, toinen yrittäjistä, toimitusjohtaja Nan Mäki-Vaaranmaa kertoo.

- Meidän asiakkaitamme ovat keskusliikkeet, kauppaketjut, verkkokaupat, kivijalkaliikkeet, projektiyritykset ja yksittäiset projektit esimerkiksi kauppakeskukset ja kaupungit, Rasmus Mäki kertoo.

Yrityksen ovat perustaneet yrittäjäkaksikon Nan Mäki-Vaaranmaan ja hallituksen puheenjohtajana toimivan Rasmus Mäen vanhemmat Asko Mäki ja Åsa Schauman-Mäki. Sukupolvenvaihdos aloitettiin jo vuonna 2004 ja se vietiin loppuun vuonna 2016.

Noortrade Oy:n toinen yrittäjä Rasmus Mäki näyttää metallitähteä, josta kaikki alkoi.
Kaikki alkoi metallitähdistä, Rasmus Mäki kertoo.

Tunnelmallisessa Noortraden esittelytilassa valoja löytyy joka lähtöön niin sisälle kuin ulos, joulu- ja juhlasesonkeihin.

- Nyt meillä valmistaudutaan jo seuraavaan joulusesonkiin, vaikka varasto on vasta vähän rauhoittunut tämän joulun sesongista, Nan kertoo.

Suomalaiseen makuun

Noortraden punainen lanka on tuoda maahan suomalaiseen makuun ja suomalaisiin olosuhteisiin sopivia valoja. Niissä on huomioitu suomalaisten kotitalouksien tyypilliset sähköistykset ja toisaalta myyjille on tarjolla koulutusta ja asiakaspalvelua suomeksi ja ruotsiksi.

- Suomessa olevan organisaation sekä varaston ansiosta Noortrade pystyy monipuoliseen palveluun, nopeisiin toimituksiin ja jälkimarkkinoinnin hoitamiseen. Pitkäaikaiset kumppanuudet ovat keskeinen osa toimintaamme. Kumppanimme tulevat Ruotsista, Tanskasta, Italiasta ja Hollannista. Tämän lisäksi tuomme itse maahan valaistusta omalla tuotemerkillämme Noor, Nan kertoo.

Yrittäjäkaksikko Nan Mäki Vaaranmaa ja Rasmus Mäki yrityksen varastohallissa.

Noortrade tarjoaa valoa joka säähän, sisälle ja ulos, jouluun ja juhannukseen Kaarinan Krossissa, kertovat toisen polven yrittäjäsisarukset Nan Mäki-Vaaranmaa (vas.) ja Rasmus Mäki.

- Meidän tarkoituksemme on palvella hyvin Suomessa olevia asiakkaitamme. Kun kuluttajat ostavat Suomesta ja tilaavat suomalaisista verkkokaupoista, myös raha jää Suomeen. Me emme myy halvinta bulkkia, vaan keskihinnan molemmin puolin olevia laadukkaita valaisimia, yrittäjät tiivistävät Noortraden tärkeimmät menestystekijät.

Lisää hyggeilyä ja myseilyä

- Hyggeily on pohjoismainen käsite, jolla on vahvat perinteet niin Tanskassa kuin Norjassakin. Ruotsalaiset puhuvat mysig -termillä samasta asiasta. Suomenkielessä ei suoraa vastinetta edes ole ja itse olenkin alkanut käyttää sanaa myysinen, Nan naurahtaa.

Suomalaiset valaisevat mieluiten kirkkailla ja kylmillä valoilla. Vasta viime aikoina lämpimät valon sävyt ovat tulleet suositummiksi.

- Luonnonmateriaalit ja luonnonmukaisuus on sisustuksessa vahvasti nouseva trendi, Rasmus kertoo.

- Ja pakkausten ekologisuus on samalla yhä tärkeämpää kuluttajille ja meidän asiakkaillemme, Nan jatkaa.

Pakkaustenkin on oltava ekologisia.
Nan Mäki-Vaaranmaan mukaan myös pakkausten on oltava nykyään mahdollisimman ekologisia.

Bloggaajien merkitys on alalla huomattu ja yksittäinen joulukynttelikkö voidaan myydä muutamassa paivässä loppuun, kun suosittu bloggaaja kertoo siitä.

 

Yrittäjäkaksikko Nan Mäki Vaaranmaa ja Rasmus Mäki toimitiloissaan.

Joulusesonki alkaa varaston puolella vähän rauhoittua, kun taas yläkerran toimistoissa suunnitellaan jo seuraavaa joulusesonkia.

- Syklit ovat nykyään paljon nopeampia ja tuotteiden elinkaaret lyhyempiä. Verkkokauppa on muuttanut alaa huomattavasti. Me haluamme kehittyä ja olla jatkuvasti ajan ja alan hermolla, he toteavat.