Ihanan ihmisläheinen palvelu

  • Kaarinan Sisustuskulma Oy
  • Yritys perustettu kesäkuussa 2018, liike avattu lokakuussa.
  • Sijaitsee Kaarinan keskustassa, Pyhän Katariinan tiellä.
  • Yksi työntekijä, yrittäjä itse.
yrittäjä Jaana Rantanen Kaarinan Sisustuskulmassa
Suolasaippua on yrittäjä Jaana Rantasen suosikki etenkin kylmillä pakkassäillä.

 

Hoitotyössä kolmivuorotyötä pitkään tehnyt ja viimeiset vuodet Turun kaupunginsairaalassa muistihoitajana toiminut Jaana Rantanen haaveili kauan ikiomasta yrityksestä. Sisustaminen on aina ollut kiinnostuksen kohteena.

- Tuli tunne, että nyt tai ei koskaan. Perustin oman osakeyhtiön ja ostimme mieheni kanssa oman liiketilan Kaarinan keskustasta. Nyt on oma yritys ja unelma toteutunut, Jaana iloitsee.

- TE-keskuksen yritystuesta sain hyvät neuvot. Siellä on tiukka seula ja se onkin hyvä, että joutuu etukäteen miettimään miksi, kenelle ja millä rahalla, tuore yrittäjä kiittelee.

Tietoa yrityksen perustamiseksi on Jaanan mukaan tarjolla niin paljon kuin vain jaksaa hakea ja kysyä. Hän korostaa myös oikeita yhteistyökumppaneita ja paikallisten yrittäjien merkitystä.

- Kirjanpitäjäni on Susanna Peltokangas, jonka toimisto on tuossa tien toisella puolella. Susanna on aina hyvin ystävällinen ja kannustava uutta yrittäjää kohtaan. Luotan hänen ammattitaitoonsa. Aina kehtaa kysyä, jos on kysyttävää. Koitan muutenkin nyt Kaarinassa työskennellessäni käyttää Kaarinan palveluja mahdollisimman paljon, Rantanen sanoo.

- Kyllä se on äärimmäistä rohkeutta hypätä pois tutusta ja turvallisesta työpaikasta, hän toteaa uravaihdoksestaan suurella ylpeydellä.

Sisustuskauppaa on kaivattu

 - Kuulin, että Kaarinassa on tehty kysely, mitä palveluita Kaarinassa kaivataan. Sisustusliike oli yksi niistä. Nyt sellainen täällä vihdoin on. Asiakaskuntamme muodostuu paikallisista ja ympäristökuntien asiakkaista, hän kertoo.

yrittäjä Jaana Rantanen Kaarinan Sisustuskulmassa
Lämmin villahuopa on takuuvarma lahja vaikkapa vastasyntyneelle.

 

Kaarinan keskusta on parhaillaan työmaana ja liikettä vastapäätä rakennetaan uusia kerrostaloja.

- Toki käynnissä oleva keskustan myllerrys on meille haastava vaihe, kun jalankulkijat kiertävät työmaa-alueen, mutta vuoden päästä täällä näyttää varmasti todella hienolta, Rantanen odottaa työmaan valmistumista.

Jaana markkinoi kauppaansa pitkälti netin kautta, esimerkiksi Instagramissa. Myös myytävät tuotteet ja oikeat tavarantoimittajat löytyvät usein netistä. Hänelle kotimaisuus ja paikallisuus ovat tärkeitä juttuja. Tuotteiden hinnat eivät myöskään saa nousta pilviin.

- Ihan ensimmäiseksi halusin käsintehdyt kynttilät. Kynttilöitä tulee Paratiisipajalta Kustavista ja Desicolta Fiskarsista. Särkisalosta tulee pyykkietikkaa ja käsintehtyä suolasaippuaa. Suolasaippua hoitaa ihoa, kun ilma kylmenee ja iho kuivuu, Jaana avaa valikoiman syntyä ja tuotteiden tarinoita suurella intohimolla ja perehtyneisyydellä.

Kivijalassa palvellaan

Vaikka Jaana Rantanen on tuore yrittäjä, hänellä on pitkä ja vahva kokemus asiakaspalvelutyöstä. Se näkyy ja tuntuu hänen kivijalkaliikkeessään vieraillessa.

yrittäjä Jaana Rantanen Kaarinan Sisustuskulmassa
Kotimaisuus ja lämmin palvelu ovat Kaarinan Sisustuskulmassa tärkeitä arvoja. Kuvassa monikäyttöiset kotimaiset pellavapyyhkeet.

 

- En ole perustamassa nettikauppaa, vaikka sitäkin minulta on kysytty. Minulle on tärkeää, että ihmiset pääsevät näkemään ja kokemaan tuotteet. En ehtisi palvella asiakkaitani kivijalkaliikkeessä, jos minulla olisi myös nettikauppa. Yksi parhaista saamistani palautteista on, että meillä on ihanan ihmisläheinen palvelu. Siihen minä haluan panostaa jatkossakin, hän linjaa.