Painola on ketterästi mukana muutoksissa!

  • Painotalo Painola eli T. Nieminen Oy

  • Liikevaihto lähes kaksi miljoonaa euroa

  • Työllistää 15 henkeä, sisältäen yrittäjät

  • Perustettu vuonna 1982 Kaarinaan Littoisiin, nykyään toimii Piispanristillä.

  • Päätuotteita mainospainotuotteet esimerkiksi esitteet ja käyntikortit.

  • www.painola.fi

 Painolan kautta on mahdollista hankkia monipuolisesti kaikenlaiset mainospainotuotteet.

Painolan kautta on mahdollista hankkia monipuolisesti kaikenlaiset mainospainotuotteet.

 

Painotalo Painolan toimitusjohtaja ja yrittäjä Johanna Saarinen valmistautuu kesäloman aloitukseen toimistossa helteisenä perjantai-iltapäivänä, mutta vielä on asioita hoidettavana.

- Yritys lähti vuonna 1982 siitä, että oli yksi mies ja yksi painokone. Ensimmäisen työntekijän isäni Taisto Nieminen palkkasi muutaman vuoden kuluttua perustamisesta ja yritys muutti silloin Littoisista Piispanristille, Johanna kertoo Painolan alkuvaiheista.

- Painola on tehnyt tasaista kasvua. Porukkaa olemme palkanneet aina tarpeeseen, eikä mitään suuria kasvupyrähdyksiä olla tavoiteltu, vaan kasvua on tullut pikkuhiljaa niin liikevaihdon kuin henkilöstönkin määrässä, hän arvioi.

 

Johanna Saarinen kertoo Painolan kasvavan tasaisesti ja investointejakin tehdään tasaisen säännöllisesti niin teknologiaan kuin osaamiseenkin.

Johanna Saarinen kertoo Painolan kasvavan tasaisesti ja investointejakin tehdään tasaisen säännöllisesti niin teknologiaan kuin osaamiseenkin.

 

Tietokoneiden yleistyessä myös painoala muuttui hyvin merkittävästi. Tällä hetkellä lisämausteita alaan tuo muun muassa AR, Augmented Reality eli lisätty todellisuus ja 3D-tulostaminen sekä erilaiset tuotteiden viimeistelymahdollisuudet.

- Kaikissa muutoskohdissa me olemme pyrkineet olemaan aina siinä kehityksessä mukana, hän kuvailee yrityksen ketterää toimintatapaa ja strategiaa.

 

Pitkä ja helppo sukupolvenvaihdos

Sukupolvenvaihdoksista keskustellaan medioissa paljon ja sen haasteet sekä kipukohdat nostetaan usein esiin. Johanna on kuitenkin kokenut asian toisin.

- Sukupolvenvaihdos alkoi kymmenisen vuotta sitten ja se on ollut pitkä ja helppo prosessi. Minä aloitin toimitusjohtajana 2014, Taisto on mukana edelleen päivittäisissä askareissa mukana eritoten tuotannon puolella, hän kertoo.

Johannan kanssa yrittäjänä Painolassa toimii Johannan veli Janne Nieminen, joka työskentelee Painolassa tuotannon puolella ja on ollut talossa lähes 20 vuotta. Johanna sen sijaan on koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri ja hän työskenteli pitkään muissa tehtävissä talon ulkopuolella. Lopulta kuitenkin veri alkoi vetää perheyritykseen.

- Oli ratkaisevaa, että sain itseluottamusta, kokemusta ja rohkeutta muualta ja tajusin, että minulla on annettavaa tälle meidän perheyrityksellemme.

 

Neuvotteluhuoneen ikkunasta siintää lähes koko Painolan tuotantoalue, jota toimitusjohtaja Johanna Saarinen mielellään esittelee asiakkaille ja muille vierailijoille.

Neuvotteluhuoneen ikkunasta siintää lähes koko Painolan tuotantoalue, jota toimitusjohtaja Johanna Saarinen mielellään esittelee asiakkaille ja muille vierailijoille.

 

Johanna tuntee intohimoa yrittäjyyttä kohtaan niin paljon, että hän halusi perustaa myös kokonaan oman yrityksen omien sanojensa mukaan harrastuksekseen.

- Tällä hetkellä kirjoitan blogia www.loistosaari.fi.

- Tulevaisuudessa haaveilen julkaisevani lapsille suunnatun tai yrittäjistä kertovan kirjan, Johanna kertoo.

 

Yrittäjänä Kaarinassa

Toimiminen yrittäjänä Kaarinassa on yrittäjän mukaan helppoa. Suurin haaste heille on Caruna ja tasainen sähkön saanti. Sähkökatkoksia tulee valitettavan usein ja täysin yllättäen, vaikka sää olisi hyvä. Sähkökatkosten myötä tuotanto pysähtyy vähän väliä aivan suotta.

Sen sijaan toimiminen yrittäjänä Kaarinassa saa Johannalta pelkkää kiitosta.

- Kaarina on sopivan kokoinen kaupunki. Täällä tuntee lähes kaikki ja tietää kenen puoleen kääntyä, kun jotain tarvitsee. Palvelualttius on täällä vahvaa ja asiat hoituvat tosi helpolla. On hienoa, että Kaarinalla on halu kehittyä ja pysyä kehityksen kärjessä, Johanna tiivistää Kaarinan tärkeimmän vahvuuden.

 

Ketteryys ja muutoksissa mukana olo on tärkeää Painolan toiminnassa, mutta myös yrityksen toimintaympäristössä, Johanna painottaa.

Ketteryys ja muutoksissa mukana olo on tärkeää Painolan toiminnassa, mutta myös yrityksen toimintaympäristössä, Johanna painottaa.