Yrittäminen Kaarinassa

Kaarinan kaupunki panostaa yrittämiseen. Kaupungissa toimii Kaarinan Kehitys Oy, joka on Kaarinan kaupungin sekä Kaarinan ja Piikkiön yrittäjäyhdistysten yhdessä omistama elinkeinoyhtiö. Yrittämiseen panostetaan myös seudullisen yhteistyön kautta.

Kaarinassa hyvä yrittäjyysilmapiiri

EK:n 9.2.2017 julkaisemassa Kuntaranking-vertailussa Kaarina nappasi ykkössijan. Tutkimuksessa selvitettiin kuntien vetovoimaisuutta yritysten sijaintipaikkoina.

Taloustutkimuksen kuntien imagotutkimuksessa 2016 Kaarina oli Suomen kunnista ylivoimainen ykkönen.

Suomen Yrittäjien 18.5.2016 julkaistussa Elinkeinopoliittinen mittaristo -tutkimuksessa Kaarina oli Suomen toiseksi yrittäjämyönteisin kunta kokoluokassaan.

Vuoden 2016 Maakuntaennusteessa kunnan ja yrittäjien välinen yhteistyö Kaarinassa arvioitiin taas maakunnan parhaaksi, yrittäjyysilmapiirissä sijoituttiin hopealle.

Kaarina vetää asukkaita: väkiluku kasvoi Kaarinassa vuonna 2015 suhteellisesti laskettuna kolmanneksi eniten koko Suomessa (Tilastokeskus).

Innolink Kuntaranking (lokakuu 2014) totesi Kaarinan Suomen yrittäjyysmyönteisimmäksi kunnaksi ja Suomen toiseksi parhaaksi päätöksentekokyvyltään.

Kaarinassa saa tutkimuksen mukaan myös Suomen parasta palvelua, lue lisää tästä.

Tutkimuksista lisää:

Elinkeinopoliittinen mittaristo -tutkimus 2016 www

V-S Maakuntaennuste 2016 pdf

Taloustutkimuksen Kuntien imagotutkimus 2016 www

EK_Kuntaranking_Raportti_9.2.2016 www

Innolinkin Kuntaranking www

Kaarinan elinkeino-ohjelma 2016-2025

pdf